tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kurssin päätöstapahtuma Koneen pääkonttorilla

Olarin lukiolla on ollut ilo olla yhteistyössä Koneen kanssa. On ollut hienoa seurata suomalaisen suuryrityksen toimintaa ja päästä tutustumaan sen tehtaisiin sekä Suomessa että Kiinassa.

Yhteistyömme Olarin Kiina-kurssin ja Koneen välillä alkoi elokuussa 2015 kun toivotimme kiinalaisopiskelijat tervetulleiksi Suomeen. Järjestimme heille paljon erilaista ohjelmaa, kuten tutustumispäivän Nuuksiossa ja retken Suomenlinnaan. Yksi viikon kohokohdista oli vierailu Koneen tehtaalle Hyvinkäällä. Siellä meille kerrottiin Koneen toiminnasta globaalina yrityksenä. Pääsimme tehdaskierroksella tutustumaan erikoishissien valmistukseen. Näimme juuri valmistumassa olevia hissikoreja maailman korkeimpaan rakennukseen. Testasimme myös Koneen uuden innovaation eli UltraRopen keveyttä verrattuna normaalin teräsvaijeriin ja ero oli todella huomattava.

Lukuvuoden ajan opiskelimme ahkerasti kiinan kieltä, kulttuuria, taloutta ja yhteiskuntaa. Meidän vuoromme vierailla Shanghaissa oli toukokuussa 2016. Vastavierailulla asuimme perheissä, joiden nuoria olimme majoittaneet elokuussa omissa kodeissamme.

Shanghaissa yhteistyömme Koneen kanssa jatkui vierailulla Kunshanin tehtailla. Vierailumme aluksi pääsimme kuuntelemaan johtaja Janne Kuisman esittelyä. Hän kertoi meille yrityksen toiminnasta sekä ulkomailla työskentelemisestä. Saimme paljon uutta tietoa kansainvälisen suuryrityksen toiminnasta. Opimme, että Kone on perustettu 1910 ja viime vuonna Koneen liikevaihto oli 9 miljardia euroa. Näin ollen Kone on yksi maailman suurimmista hissi- ja liukuporrasyrityksistä.

Esittelyn jälkeen Kuisma vei meidät katsomaan Koneen testitornia, joka oli hiljattain valmistunut. Torni on 239 metriä korkea ja Kunshanin alueen ylivoimaisesti korkein rakennus ja tärkeä maamerkki. Valitettavasti tornissa oleva hissi oli juuri huollossa, joten jouduimme menemään huoltohissillä ylös. Tornin yläosa oli skandinaavisesti, todella tyylikkäästi sisustettu, ja korkeuksista avautui loistava näkymä yli Kunshanin.

Tornissa käynnin jälkeen menimme syömään tehtaan ruokalaan, jossa kaikki työntekijät syövät yhdessä. Ruoka oli hyvää ja verrattavissa suomalaiseen kouluruokaan. Ruokailun jälkeen menimme katsomaan liukuporrastehdasta. Kokonaiskäsitys tehtaasta oli hyvin positiivinen, sillä tehdas oli puhdas, järjestelmällinen sekä näkyi, että työntekijöistä pidettiin hyvää huolta. Heille oli rakennettu esimerkiksi vapaa-ajanviettokeskus ja erilaisia urheilumahdollisuuksia tehtaan yhteyteen.

Suomeen palattuamme kokoonnuimme yhteen esittelemään työmme tuloksia Koneen pääkonttorissa Keilaniemessä. Meitä emännöivät HR-osaston Nina Nikander ja henkilöstöjohtaja Taija Lehtola. Kone oli ollut tukijamme koko matkan ajan ja he vaikuttivat aidosti kiinnostuneilta miten meidän matka oli sujunut ja tietenkin erityisesti vierailustamme Kunshanin tehtaalle. Pääsimme myös esittämään tekemämme projektityöt Kiinasta vanhemmillemme ja Koneen edustajille. Katsoimme myös Antin tekemän kuvakavalkadin matkastamme ja tuntui, että se toi kaikki hyvälle mielelle ja palautti mieliimme meidän loistavan matkan kaikkine yksityiskohtineen.

Kiitos vielä Koneelle hyvin toimivasta yhteistyöstä, jolle toivomme jatkoa seuraavan Kiina-projektimme yhteydessä.


Jasmin



Tästä linkistä pääsee katsomaan opiskelijoiden esitykset Keilaniemen tilaisuudessa.

The Project China Works 2016








torstai 19. toukokuuta 2016

Jäähyväiset kiinalaisille ystävillemme

Viimeisenä iltana meille järjestettiin jäähyväisjuhlat koulun tiloissa. Suomalainen ryhmämme esitti Annamarian säestämänä Juha Tapion laulun Kaksi puuta, joka opiskelijoiden mielestä kuvaa hyvin suomalaisten ja kiinalaisten ystävyyttä. Oheisena Jasminin ja Antin pitämä puhe. Lopuksi juhlassa tietenkin ruokailtiin kiinalaiseen tapaan.





Dear friends,

A week ago we all were together at the airport wondering what our trip to Shanghai was going to be like. The situation, country and the culture were all new to almost all of us. I think we all had high expectations and now the studytrip is coming to an end and I think I can say on behalf of everyone that the it exceeded all of our expectations.

After the cold and dark winter of Finland it was lovely to step outside from the terminal and feel the heat of Shanghai welcoming us here. We were filled with excitement the whole way to the school as we were about to meet all of you there. Some of you we knew from your earlier visit to Finland and some of you were new acquaintances.

We want to thank you on behalf of all the Finnish students for the past week that has flown by without us even noticing. It was lovely to live with you for a week and get to experience first hand all the differences in our daily lives. For example the rush of a city of millions and the daily moring exercises at your school, just to mention a few. Our trip has not only been fun for us but also educational. We learned a whole lot about your culture and this knowledge we have gathered will stay in our minds forever. Your exceptional hospitility and caring mindset towards us will stay in our hearts forever.


Thank you for everything you've done for our visit to be perfect and I hope that we can continue learning from each other in the future.

Lopuksi letkajenkkaa:



Coming soon ...

Koneen tehtaalla Kunshanissa

                                                                                                                                                                                        
Opintomatkamme viidentenä päivänä, keskiviikona 5.5., kävimme tutustumassa Koneen tehtaaseen Kunshanissa. Vierailumme aluksi pääsimme kuuntelemaan tehtaan yleisjohtajan, Janne Kuisman esittelyä, jossa kuulimme yrityksen toiminnasta sekä ulkomailla työskentelemisestä. Esittelyssä tuli todella paljon uutta tietoa meille kaikille ja opimme kansainvälisen suuryrityksen toiminnasta. Opimme, että Kone on perustettu 1910 ja viimevuonna Koneen liikevaihto oli 9 miljardia euroa ja näin ollen oli yksi maailman suurimmista hissi- ja liukuporrasyrityksistä.

Esittelyn jälkeen Kuisma vei meidät katsomaan Koneen testitornia, joka oli hiljattain valmistunut vuonna 2015. Torni oli 239 metriä korkea ja täten Kunshanin alueen ylivoimaisesti korkein rakennus ja tärkeä maamerkki. Valitettavasti tornissa oleva hissi oli juuri huollossa, joten jouduimme menemään huoltohissillä ylös. Tornin yläosa oli skandinaavisesti, todella tyylikkäästi sisustettu, ja korkeuksista avautui loistava näkymä Kunshanin alueelle.


Tornissa käynnin jälkeen menimme syömään tehtaan ruokalaan, jossa kaikki työntekijät syövät yhdessä. Ruoka oli hyvää ja verrattavissa suomalaiseen kouluruokaan. Ruokailumme jälkeen meidät vietiin katsomaan liukuporrastehdasta. Kokonaiskäsitys tehtaasta oli hyvin positiivinen, sillä tehdas oli hyvin puhdas, järjestelmällinen sekä vaikutti, että työntekijöistä pidettiin hyvää huolta. Heille oli rakennettu esimerkiksi vapaa-ajanviettokeskukset ja urheilumahdollisuudet tehtaan yhteyteen.



keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Yrittäjyyttä Tongjin yliopiston startup-saunalla

Kouluvierailun jälkeen kävimme Tongjin yliopiston Sino-Finnish Centressä. Hissiin astuessamme kohtasimme yllättävän näyn, jolla en tarkoita hissistä löytyneitä mukavia sohvia; seinällä oli kuva Olarin etupihalta ylioppilaslakkiaisista. Meille myöhemmin selvisikin, että entinen olarilainen oli ollut opiskelijavaihdossa Tongjin yliopistossa. Miten pieneltä maailma tuntuikaan.

Se osa yliopistosta, jota meille näytettiin, tekee yhteistyötä Aaltoes:sän kanssa. Osa meistä oli käynyt Olarin yrittäjyyskurssin kanssa juuri pari viikkoa takaperin vierailemassa Startup Saunalla. Oli pysäyttävää, miten aaltomaiset ja startup-saunamaiset Tongjin yliopiston yrittäjyystilat olivat. Huoneet oli nimetty suomeksi, huoneiden seinät olivat läpinäkyvät, löytyi erilaisia Angry Birds esineitä ja yleinen avoimuus oli mieltä ja silmiä hivelevää. Sino-Finnish Centrestä löytyi erilaisia kokous- ja työtiloja, tutustumistilat, keittiö, ruokailumahdollisuudet, nikkarointihuone ja rentoutumistilat. Kaiken kukkuraksi huoneiston perältä löytyi suomalaisuuden huippu; Harvian kiukaalla varustettu sauna. Tilat olivat vaikuttavat.


Kiinassa ei ole perinteisesti kannatettu, eikä kannateta nytkään, suomalaiseen startupkulttuuriin kuuluvaa avoimuutta. Tongjin yliopistossa on ensimmäisinä Kiinassa huomattu startupeissa piilevä liiketoimintapotentiaali ja alun kokeilumielisestä hankkeesta on tullut pysyvä osa Tongjin yliopiston yrttäjyysprojektia. 

Tulevaisuudessa kiinalaisissa kouluissakin varmasti painotetaan yrittäjyyttä, kannustetaan kokeilemaan ja opetetaan ryhmätyötaitoja. Tämänpäiväisessä kiinalaisessa eliittilukiossa nämä eivät vielä kuulu koulukulttuuriin kuten meillä Olarissa.


Tongjin yliopiston projekti tähtää korkealle. Haasteena heillä on kuitenkin ollut opiskelijoiden mukaan saaminen. Heidän tilansa olivat erittäin vaikuttavat, mutta meidän siellä vieraillessamme, ei paikassa ollut havaittavissa erityistä tungosta.